vähän sitä sun tätä..

Mulla alkaa hieman jännittää.. Unohdin (miten edes mahdollista??) käydä tänään apteekissa hakemassa sen Gonal-F:n, vaikka juuri edellisessä tekstissä muistuttelin kaikkia muita, et kannattaa hakea ne ajoissa, kun voi olla, että niitä ei ole apteekissa. Mitäs jos mun tuurilla sitä ei ole ja ei saada keskiviikoksi?? Tiedän ja oikeesti tunnenkin, että kyllä sen jostain huomenna saan, mutta on vähän sellanen olo, että jostain on pakko kuitenkin stressata.

Menkat alkaa olla nyt ohi ja hyvä niin.. Jokainen päivä niitä on liikaa. Vaikka tietysti hyvä niiden on joskus tullakin.. Pieni toivo alkaa nostaa päätään vaikken ole luvannut itselleni suuria toivoakaan ja mietin, että jospa ne nyt oisivat olleet viimeiset yhdeksään kuukauteen..? Mutta koska minussa asuu pessimisti niin en jaksa uskoa että Meillä voisi tämän kanssakaan tärpätä heti ensimmäisellä kerralla.. kun kerta kaikessa muussakin on menty pisimmän mahdollisen kaavan kautta.. Miksipä se nytkään onnistuis kerralla? Yksi kolmesta onnistuu saa tilastot..ja jostain vielä menin tietysti lukemaan, että se oli vasta raskauden alkamisen onnistuminen.. Sitten mitä kaikkea voikaan mennä pieleen vielä raskauden aikana, mikäli se alkaa.. huoh.. Tilastot taitaa olla meitä vastaan.. Masentavaa, eikö totta?

Ja mä kun en yleensä voi sietää ihmisiä jotka aina ensimmäisenä näkee sen varjoisan puolen kaikista asioista. Mä en ole yksi heistä. Mä jaksan uskoa ja toivoa ja luottaa siihen, että edes joskus hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Olenko mä sit hyvä ihminen, siitä en tiedä, mutta ehkä parempi olla miettimättä tai kohta mä huomaan tehneeni miljoona asiaa (varmaan enemmänkin) mistä mua nyt tällä tavalla rankaistaan..

Sen sijaan haluaisin nähdä tämän koettelemuksena elämässä. Vaikeana aikana, josta me mun miehen kanssa yhdessä selvitään, entistä vahvempana. Meillä on kuitenkin vahva, vaikkakin omalaatuinen suhde. Välillä on alamäkeä ja välillä ylämäkeä. Joskus ihan tasaisen harmaatakin (=puuduttavaa), josta en yhtään pidä. Koettelemuksista ja alamäistä oppii ja etenkin oppii arvostamaan sitä hyvää mitä elämässä on. Ja voin luvata, että mikäli me lapsi saadaan joskus, osaa sitä varmasti arvostaa monella tapaa enemmän. En halua uskoa, että rakastan lasta yhtään sen enempää kuin mikäli raskaus olisi alkanut ensiyrittämällä, mutta kyllä sitä varmasti osaa eritavalla arvostaa.. en tiedä vielä miten, mutta toivon että sekin aikanaan selviää.

Tilastojen mukaan täällä käy lukijoita.. :) Arvostaisin, jos voisitte jättää jotain kommenttia käydessänne, Kiitos!