Eilen oli jälleen kp1 ja mielentila sen mukainen. Illalla suututti ja masensi todella kovasti, koska menkkojen myötä on muutaman päivän aisoissa pysyneet kivut taas voimistuneet sietämättömiksi. Eilen illalla kun olin jo sängyssä, täytyi minun nousta hakemaan lisää särkylääkettä kipuihini. Nousin hieman liian nopeasti ja viiltävä kipu alavatsalla oli niin kova, että jalat lähti alta. Mies toi sitten minulle lääkettä ja olisi lähtenyt kuskaamaan sairaalaan samantien, jos en olisi kieltäytynyt. Olen päättänyt antamatta kivuille periksi ja vain kärsiä ja taistella vaikka kuinka pahaksi yltyisi.
Eilen ei mieliala ollut kuitenkaan niin korkealla ja makasin sängyssä itkien pitkän tovin. Miksi minua rankaistaan siitä, että tahdon saada vauvan. Jos nyt aloittaisin pillereiden syömisen lievittyisivät kipuni varmasti huomattavasti. Nyt lapsen saamista en odota pelkästään sen vuoksi, että saisin lapsen vaan myös sen vuoksi, että pääsisin näistä kivuista ja säryistä eroon.
En pysty olemaan töissä, jos olen niin pelkään jotain pahaa tapahtuvan ja olevani kykenemätön auttamaan kipujeni vuoksi. Työsopimukseni päättyy jouluna. Kuka minua enää sen jälkeen haluaa palkata kun olen jatkuvasti sairaslomalla tai muuten vain kykenemätön hoitamaan työhöni kuuluvia tehtäviä!?!! En pysty käymään jumpalla, koska näiden kipujen kanssa hyppiminen ja tanssiminen on täysin mahdotonta, puhumattakaan toisesta rakkaasta harrastuksestani ratsastuksesta. Myös yhdyntäkivut ovat tulleet mukaan kuvioon, eli siitäkään koituvaa iloa ei minulla enää ole. Minkälaista elämää tämä oikein on?
Onko tämä kaiken sen itkun ja kärismyksen arvoista?
Tässä jotain eilisen ajatuksia, tänään olen ottanut sellaisen pillericoctailin, että olo on hieman parempi ja siten myäs mieli hieman pirteämpi.
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
tiistai 18. lokakuuta 2011
Endometrioosi..?
Eilen menin töihin, mutta kolmen tunnin töissä olon jälkeen nousi kivut taas niin sietämättömiksi ja olo oli niin pahoinvoiva, että jouduin lähteä kotiin. Lääkäriltäni sain lähetteen erikoislääkärille päivystykselle ja iltapäivä menikin päivystyksessä jonotellessa. Lopputuloksena ultrattiin ja mitään hälyttävää ei kohdussa näkynyt. Munasarjoja ei saatu ultralla näkyviin. Kivut ja säryt viittaavat kuitenkin kahden lääkärin mielestä endometrioosiin. Palvelu oli melkolailla tylyä. Kun yritin endosta kysellä enemmän sain kätöseeni opuksen aiheesta, kaksi päivää sairaslomaa ja minut lähetettiin kotin. Käskettiin vain kärsiä. Tarkemmin tutkitaan silloin 8.11. kun käynti samaiselle polille missä eilenkin kävin (jota en palvelun vuoksi enää odotakaan niin innolla..). Endon kanssa täytyy kuulemma vaan oppia elämään. Luonnollisena hoitomuotona on raskautuminen ja raskautuminen on erityisen vaikeaa endometrioosista kärsiville naisille. Niin kauan kun en halua hormonaalista lääkitystä (eli ehkäisyä) niin ei tosiaan auta kuin kärsiä. Kuulemma niin kauan kun särkylääkkeitten syöntiajat lasketaan kuukausissa eikä vuosissa, ei minulla ole varaa valittaa. Säryt voivat olla kiinni päivästä viikosta tai kuukaudesta ja sairaslomaa kirjoitetaan kuulemma jatkossa aina vain päivä kerrallaan, koska loputtomiin ei voi olla töistäkään poissa.
Itse en ole vielä oikein sisäistänyt, että kuinka minun kuuluisi töitä näiden kipujen kanssa tehdä. Säryt pysyy aisoissa kohtuullisesti särkylääkkeillä, mutta äkkinäisistä liikkeistä ja pitempi aikaisesta seisomisesta aiheutuvat viiltävät kivut eivät. Eilisestä poden vieläkin huonoa omaa tuntoa kun töissä oli vaaratilanne ja en yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan paikalle koska kipu oli niin kova. Jos kollegani ei olisi ollut paikalla, olisi tilanne voinut päättyä todella huonosti. Mutta siitä huolimatta minun täytyy vain kärsiä kivuista ja olla töissä. Olen ehkä vielä hieman shokissa, mutta tuntuu todella hurjalta että tällaisten kipujen kanssa voi joutua elämää vuosiakin, koska toiveena on raskaus.
Huomenna siis taas töihin ja peukut pystyyn ettei kukaan kuole.
Itse en ole vielä oikein sisäistänyt, että kuinka minun kuuluisi töitä näiden kipujen kanssa tehdä. Säryt pysyy aisoissa kohtuullisesti särkylääkkeillä, mutta äkkinäisistä liikkeistä ja pitempi aikaisesta seisomisesta aiheutuvat viiltävät kivut eivät. Eilisestä poden vieläkin huonoa omaa tuntoa kun töissä oli vaaratilanne ja en yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan paikalle koska kipu oli niin kova. Jos kollegani ei olisi ollut paikalla, olisi tilanne voinut päättyä todella huonosti. Mutta siitä huolimatta minun täytyy vain kärsiä kivuista ja olla töissä. Olen ehkä vielä hieman shokissa, mutta tuntuu todella hurjalta että tällaisten kipujen kanssa voi joutua elämää vuosiakin, koska toiveena on raskaus.
Huomenna siis taas töihin ja peukut pystyyn ettei kukaan kuole.
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Aijaijai.
12.10.2011
Kivut jatkuneet ja pahentuneet maanantaista. Särky pysyy hallinnassa särkylääkkeillä. Tietyissä asennoissa "pistää" pahasti ja äkkinäiset liikkeet tuntuvat viiltävänä kipuna.
Aamulla menen töihin ihan normaalisti, mutta soitan aamupäivällä itselleni lääkäriajan terveyskeskukseen. Klo 11.45 pika crp jälleen labrassa ja lääkäriaika klo 12.00 päivytävälle lääkärille. Klo 11.59 pääsen vihdoin labraan ja nopeasti katsotaan crp joka on jälleen normaali eli alle 8. Sitten lääkäriä odottelemaan. Odotan ja odotan.. Ja odotan. Kello tulee puoli yksi ja yksi.. mietin että onkohan minut unohdettu.. Vai onko minuahuudettu jo heti klo 12 kun olin vielä labrassa. Ei kuulu kutsua.. Odotan edelleen. Vähän ennen kahta minut sitten kutsutaan sisälle. Vihdoinkin!
Lääkäri kyselee ja tutkii, lopulta tekee gynegologisen tutkimuksen. Samalla ottaa Papa-näytteen, joka minun olisi joka tapauksessa pitänyt ottaa marraskuussa. Mitään selkeää selitystä kivuille ei löydy, mutta hieman ärtyneen oloinen on kohdunkaula Papaa otettaessa. Lääkäri epäilee jotain tulehdusta. Ei kuitenkaa kirjoita antibiootteja vielä vaan määrää minut labraan raskaustestiin (virtsasta) ensin, jotta "varmistuu" etten ole raskaana ja sitten voi määrätä vahvemmat antibiootit.
Hieman kyseenalaistan moista, koska olen jo melko varmasti ovuloinut tästä kierrosta. Virtsanäytte ei näyttäisi positiivista vielä vaikka olisinkin juuri raskautunut ja edellisestää kierrosta osaan varmasti sanoa, että siitä en ainakaan ole raskautunut, joten tiedän testin näyttävän negatiivista joka tapauksessa. Käyn antamassa näytteen labrassa samantien ja sairaslomatodistuksen kera jään odottelemaan lääkärin soittoa ylihuomiselle.
13.10.2011
Päätän käyttää sairaslomaa hyödykseni ja siivota oikein kunnolla kotona. Huono idea. Keittiön ja eteisen siivottuani ovat kivut niin kovat, etten pysty jatkamaan. Loppupäivän pesen pyykkiä.
14.10.2011
Lääkäri soittaa heti aamusta. Raskaustesti negatiivinen. Kuinka yllättävää! Pyytää minut hakemaan reseptin häneltä puolen päivän jälkeen. Saan antibioottikuurin viikoksi. Kolme tablettia tulee ottaa joka päivä. Tämän aikana lääkäri ei suosittele raskautumista. (Jos en ole nyt raskaana niin tuskin olen viikon päästäkään kun olen jo ovuloinut, ja jos olen raskaana viikon kuluttua niin olen sitä jo nyt!! ) Täytyy vain luottaa siihen, että jos nyt olisi sattunut ihme tapahtumaan juuri tästä kierrosta niin munasolu ei vielä ole kiinnittynyt, eli mitään harmia lääkityksestä ei pääse tapahtumaan. Aloitan antibiootit illalla.
15.10.2011
Hyvä päivä. Kivut hieman lieventyneet. Käymme poikani kanssa messuilla ja kolme tuntia jalkojen päällä ei tee pahaa ollenkaan. Illalla vielä mietin siivouksen jatkamista siihen mihin viimeksi jäin, mutta päätän kuitenkin ottaa lauantai-illan rennosti, katsellen televisiota. Klo 22 aikoihin tunnen jälleen pistävää kipua ja särkyä. Päätän mennä nukkumaan buranan voimalla.
16.10.2011
Aamulla heräsin selkäsärkyyn. En tiedä johtuuko samasta vaivasta vai onko jotain ihan muuta. Nyt otan kuitenkin härkää sarvista ja suuntaan poitsun kanssa kirpparille. Saa nähdä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Huomenna lääkäri soittaa ja kyselee kuulumiset ja onko lääke alkanut vaikuttaa. Toivottavasti tänään alkaisi jo helpottaa. Huomenna menen jokatapauksessa töihin, kun en mä osaa kotonakaan vaan levätä. Säryt ja kivut on samat, ei kai sillä niin väliä missä niitä potee. Ehkäpä työnteosta saa jotain muuta ajateltavaa.
Kivut jatkuneet ja pahentuneet maanantaista. Särky pysyy hallinnassa särkylääkkeillä. Tietyissä asennoissa "pistää" pahasti ja äkkinäiset liikkeet tuntuvat viiltävänä kipuna.
Aamulla menen töihin ihan normaalisti, mutta soitan aamupäivällä itselleni lääkäriajan terveyskeskukseen. Klo 11.45 pika crp jälleen labrassa ja lääkäriaika klo 12.00 päivytävälle lääkärille. Klo 11.59 pääsen vihdoin labraan ja nopeasti katsotaan crp joka on jälleen normaali eli alle 8. Sitten lääkäriä odottelemaan. Odotan ja odotan.. Ja odotan. Kello tulee puoli yksi ja yksi.. mietin että onkohan minut unohdettu.. Vai onko minuahuudettu jo heti klo 12 kun olin vielä labrassa. Ei kuulu kutsua.. Odotan edelleen. Vähän ennen kahta minut sitten kutsutaan sisälle. Vihdoinkin!
Lääkäri kyselee ja tutkii, lopulta tekee gynegologisen tutkimuksen. Samalla ottaa Papa-näytteen, joka minun olisi joka tapauksessa pitänyt ottaa marraskuussa. Mitään selkeää selitystä kivuille ei löydy, mutta hieman ärtyneen oloinen on kohdunkaula Papaa otettaessa. Lääkäri epäilee jotain tulehdusta. Ei kuitenkaa kirjoita antibiootteja vielä vaan määrää minut labraan raskaustestiin (virtsasta) ensin, jotta "varmistuu" etten ole raskaana ja sitten voi määrätä vahvemmat antibiootit.
Hieman kyseenalaistan moista, koska olen jo melko varmasti ovuloinut tästä kierrosta. Virtsanäytte ei näyttäisi positiivista vielä vaikka olisinkin juuri raskautunut ja edellisestää kierrosta osaan varmasti sanoa, että siitä en ainakaan ole raskautunut, joten tiedän testin näyttävän negatiivista joka tapauksessa. Käyn antamassa näytteen labrassa samantien ja sairaslomatodistuksen kera jään odottelemaan lääkärin soittoa ylihuomiselle.
13.10.2011
Päätän käyttää sairaslomaa hyödykseni ja siivota oikein kunnolla kotona. Huono idea. Keittiön ja eteisen siivottuani ovat kivut niin kovat, etten pysty jatkamaan. Loppupäivän pesen pyykkiä.
14.10.2011
Lääkäri soittaa heti aamusta. Raskaustesti negatiivinen. Kuinka yllättävää! Pyytää minut hakemaan reseptin häneltä puolen päivän jälkeen. Saan antibioottikuurin viikoksi. Kolme tablettia tulee ottaa joka päivä. Tämän aikana lääkäri ei suosittele raskautumista. (Jos en ole nyt raskaana niin tuskin olen viikon päästäkään kun olen jo ovuloinut, ja jos olen raskaana viikon kuluttua niin olen sitä jo nyt!! ) Täytyy vain luottaa siihen, että jos nyt olisi sattunut ihme tapahtumaan juuri tästä kierrosta niin munasolu ei vielä ole kiinnittynyt, eli mitään harmia lääkityksestä ei pääse tapahtumaan. Aloitan antibiootit illalla.
15.10.2011
Hyvä päivä. Kivut hieman lieventyneet. Käymme poikani kanssa messuilla ja kolme tuntia jalkojen päällä ei tee pahaa ollenkaan. Illalla vielä mietin siivouksen jatkamista siihen mihin viimeksi jäin, mutta päätän kuitenkin ottaa lauantai-illan rennosti, katsellen televisiota. Klo 22 aikoihin tunnen jälleen pistävää kipua ja särkyä. Päätän mennä nukkumaan buranan voimalla.
16.10.2011
Aamulla heräsin selkäsärkyyn. En tiedä johtuuko samasta vaivasta vai onko jotain ihan muuta. Nyt otan kuitenkin härkää sarvista ja suuntaan poitsun kanssa kirpparille. Saa nähdä mitä tämä päivä tuo tullessaan. Huomenna lääkäri soittaa ja kyselee kuulumiset ja onko lääke alkanut vaikuttaa. Toivottavasti tänään alkaisi jo helpottaa. Huomenna menen jokatapauksessa töihin, kun en mä osaa kotonakaan vaan levätä. Säryt ja kivut on samat, ei kai sillä niin väliä missä niitä potee. Ehkäpä työnteosta saa jotain muuta ajateltavaa.
maanantai 10. lokakuuta 2011
Ei se sitten varmaan ollutkaan ovulaatio..
Mietinkin, että onpas se aikaseen liikkeellä. Tosin noi kierrot nyt on heitelly kuitenkin jonkin verran. Saatoi olla, saattoi olla että ei. Saattaa olla, että se on tapahtumassa vasta nyt.
Mulla on nyt ollut sanotaanko viimeisen 3-4 viikon aikana selittämättömiä alavatsakipuja. Alkoivat menkkakipuilun tyylisesti noin neljä päivää ennen edellisiä menkkoja ja jotenkin kuvittelin niiden liittyvän vain siihen aikaan kuukaudesta. Kuukautiset tulivat ja menivät, kipu säilyi ja voimistui. Reilu viikko menkkojen päätyttyä eli viime viikolla kivut hieman rauhoittuivat ja sunnuntaina uskaltauduin jumpallekin. Jumpalla tunsin taas äkkinäisistä liikkeistä pistävää kipua ajoittain, ei kuitenkaan mitään ihan mieletöntä. Tänään sitten töissä se kipuilu alkoi taas ihan tosissaan. Tunti ennen töiden päättymistä olin jo luovuttaa, kun tuntui etten kohta pysty kävelemäänkään. Kärvistelin kuitenkin työvuoron loppuun. Poikaa hakiessani tarhasta kivut alkoivat jälleen hellittää ja pojan jumppaan vietyäni oli olo jo niin hyvä, että päätin laittaa miehen testaamaan pahentaako vai parantaako yhdyntä asiaa. No eipä ainakaan parantanut. Nyt olivat jo jotkut asennotkin todella kivuliaita ja aikamoiseksi säätämiseksihän se sitten meni. Saatiin homma kuitenkin suht kunnialla loppuun vietyä. Nyt särkylääkkeistä huolimatta on kipu kohtalaista. Ajattelin huomenna soitella terveyskeskukseen, mikäli kivut vielä jatkuvat.
Kipujen kestettyä reilun viikon kävin muissa asioissa lääkärillä ja silloin mainitsin myös alavatsakivuista. Minulta otettiin pika crp ja virtsanäyte, joka myös tikutettiin samantien, mutta mitään tulehdusta ei kummassakaan näkynyt. Lääkäri kehotti seurailemaan ja palaamaan asiaa, mikäli kivut jatkuvat. Totesi vain, että kun meillä on se lähete jo sinne polille, niin jospa kestäisin siihen saakka. Tänään huomasin vessassa käydessä, että myös virtsaaminen sattuu. Ei itse se virtsaaminen, vaan siinä käytettävien lihasten jännittäminen.
Nostaa päätään pelko endometrioosista. Paljoa en ko taudista tiedä enkä ole lukenut, mutta sehän voisi kipujen lisäksi selittää myös lapsettomuuden.
Mulla on nyt ollut sanotaanko viimeisen 3-4 viikon aikana selittämättömiä alavatsakipuja. Alkoivat menkkakipuilun tyylisesti noin neljä päivää ennen edellisiä menkkoja ja jotenkin kuvittelin niiden liittyvän vain siihen aikaan kuukaudesta. Kuukautiset tulivat ja menivät, kipu säilyi ja voimistui. Reilu viikko menkkojen päätyttyä eli viime viikolla kivut hieman rauhoittuivat ja sunnuntaina uskaltauduin jumpallekin. Jumpalla tunsin taas äkkinäisistä liikkeistä pistävää kipua ajoittain, ei kuitenkaan mitään ihan mieletöntä. Tänään sitten töissä se kipuilu alkoi taas ihan tosissaan. Tunti ennen töiden päättymistä olin jo luovuttaa, kun tuntui etten kohta pysty kävelemäänkään. Kärvistelin kuitenkin työvuoron loppuun. Poikaa hakiessani tarhasta kivut alkoivat jälleen hellittää ja pojan jumppaan vietyäni oli olo jo niin hyvä, että päätin laittaa miehen testaamaan pahentaako vai parantaako yhdyntä asiaa. No eipä ainakaan parantanut. Nyt olivat jo jotkut asennotkin todella kivuliaita ja aikamoiseksi säätämiseksihän se sitten meni. Saatiin homma kuitenkin suht kunnialla loppuun vietyä. Nyt särkylääkkeistä huolimatta on kipu kohtalaista. Ajattelin huomenna soitella terveyskeskukseen, mikäli kivut vielä jatkuvat.
Kipujen kestettyä reilun viikon kävin muissa asioissa lääkärillä ja silloin mainitsin myös alavatsakivuista. Minulta otettiin pika crp ja virtsanäyte, joka myös tikutettiin samantien, mutta mitään tulehdusta ei kummassakaan näkynyt. Lääkäri kehotti seurailemaan ja palaamaan asiaa, mikäli kivut jatkuvat. Totesi vain, että kun meillä on se lähete jo sinne polille, niin jospa kestäisin siihen saakka. Tänään huomasin vessassa käydessä, että myös virtsaaminen sattuu. Ei itse se virtsaaminen, vaan siinä käytettävien lihasten jännittäminen.
Nostaa päätään pelko endometrioosista. Paljoa en ko taudista tiedä enkä ole lukenut, mutta sehän voisi kipujen lisäksi selittää myös lapsettomuuden.
perjantai 7. lokakuuta 2011
Kirje avattu ja luettu...
Kuten jo ehdin ensimmäisessä tekstissäni mainita, postin odottelu jäikin huomattavan paljon lyhyemmäksi kuin mitä olin alunperin kuvitellut. 4.10 pulahti postiluukusta kirjekuori, joka oli täynnä erinäisiä papereita täytettäväksi ja opus lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista. Kirje sai minut tuntemaan itseni yllättyneeksi, hämmentyneeksi, pelokkaaksi ja toiveikkaaksi. Kaikkea yhtä aikaa. Poliklinikka-aika on 8.11.
Isoilla lihavoiduilla kirjaimilla oli kirjoitettu, että miehelle tehtävä etukäteistutkimus - siemennesteanalyysi. Sen voi ottaa joko klinikalla tai kotona, mikäli pystyy kuljettamaan näytteen klinikalle tunti sen ottamisesta ja ruumiinlämpöisenä (esim. paidan alla). Kuvittelin mieheni ehdottomasti haluavan hoitaa homman kotsalla, mutta hän sanoikin tekevänsä sen siellä. Olin myös ihan varma, että klinikalle ajan varaaminen jää minun kontoilleni, mutta senkin hän aikoi hoitaa itse. Lupasi soittaa maanantaina. Ilmeisesti analysoinnissa menee aikaa (olenko ymmärtänyt oikein että jopa 1-2 viikkoa?) ja siksi se hoidetaan etukäteen, jotta tulokset ovat käytettävissä jo ensimmäisellä poliklinikkakäynnillämme.
Kirjeessä oli mukana esitietolomakkeita iso nippu. Miehelle omansa ja minulle omani. Kaavakkeissa kysellään kaikkea kivesten laskeutumisesta ja sukupuolitaudeista aiempiin sairaalahoitoihin ja päihteiden käyttöön. Lisäksi niissä kysyttiin pituutta ja painoa, joita emme kumpikaan osanneet käydä arvioimaan. Kaikkea en voinut vielä täyttää (esim. viimeiset kuukatiset), koska käyntiin on vielä aikaa. Täytimme paperit osan yhdessä ja osan erikseen jo näin hyvissä ajoin. Mukana oli myös kaavake, jossa oli useita kysymyksiä siitä kuinka koemme hedelmättömyyden vaikuttavan omaan terveyteemme ja mielentilaamme. Mieheni vastausten perusteella tämä asia koskettaa häntä kuitenkin enemmän kuin on antanut minun aiemmin ymmärtää. Itse tunnustan ehkä hieman vähätelleeni hedelmällisyysongelmien vaikutuksesta psyykkeeseeni. En koe olevani sen tarpeessa, että minut laitettaisiin viikottain juoksemaan jonkun psykologin luona, vaikka rehellisten vastausten perusteella näin ehkä voisikin päätellä. Pääsääntöisesti olen kuitenkin elämänmyönteinen ja tyytyväinen ihmisolento. Onneksi ei ollut kp 1 kun papereita täyttelin, tällöin vastaukset olisivat olleet aivan eri luokkaa ja minut olisi todennäköisesti lukittu johonkin suljetulle osastolle niiden perusteella.
Kirjeessä ei sanottu mitään siitä, että mitä ensimmäinen poliklinikkakäynti pitää sisällään. Keskustellaanko siellä vain, vai tehdäänkö minullekin jo jotain tutkimuksia.. Tietämättömänä nyt jännittää ihan suunnattomasti. Mukana tullutta opusta pläräilin hieman ja siellä mainittiin vain, että ensimmäisellä käynnillä tehdään alkukartoitus aina perintötekijöitä myöden. Olen kyllä pettynyt jos muuta ei tapahdu. Aikaa käynnille pyydettiin kuitenkin varaamaan 60-75 minuuttia. Jospa se nyt meneekin niin, että tämä ensimmäinen käynti onkin pelkkää liibalaabaa ja sitten niitä oikeita tutkimuksia joudutaan odottelemaan kuukausitolkulla. Monesti harmittaa, ettei me olla rikkaita ja voida vaan hoitaa homma pois alta yksityisellä. Se todennäköisesti tapahtuisi huomattavasti nopeammin. Itseänikin ärsyttää kun huolehdin liikaa jo etukäteen.
Tänään on kp 15/(25)28-35 ja kuvittelen että ovuloin joko eilen tai toissapäivänä pelkkien kehontuntemusten perusteella. En usko raskautuneeni tälläkään kertaa (ihan vaan siitä syystä kun sitä ei ole tapahtunut noin miljoonassa edellisessäkään kierrossa), joten nyt lasken päiviä vain siihen marraskuun kahdeksanteen.
Isoilla lihavoiduilla kirjaimilla oli kirjoitettu, että miehelle tehtävä etukäteistutkimus - siemennesteanalyysi. Sen voi ottaa joko klinikalla tai kotona, mikäli pystyy kuljettamaan näytteen klinikalle tunti sen ottamisesta ja ruumiinlämpöisenä (esim. paidan alla). Kuvittelin mieheni ehdottomasti haluavan hoitaa homman kotsalla, mutta hän sanoikin tekevänsä sen siellä. Olin myös ihan varma, että klinikalle ajan varaaminen jää minun kontoilleni, mutta senkin hän aikoi hoitaa itse. Lupasi soittaa maanantaina. Ilmeisesti analysoinnissa menee aikaa (olenko ymmärtänyt oikein että jopa 1-2 viikkoa?) ja siksi se hoidetaan etukäteen, jotta tulokset ovat käytettävissä jo ensimmäisellä poliklinikkakäynnillämme.
Kirjeessä oli mukana esitietolomakkeita iso nippu. Miehelle omansa ja minulle omani. Kaavakkeissa kysellään kaikkea kivesten laskeutumisesta ja sukupuolitaudeista aiempiin sairaalahoitoihin ja päihteiden käyttöön. Lisäksi niissä kysyttiin pituutta ja painoa, joita emme kumpikaan osanneet käydä arvioimaan. Kaikkea en voinut vielä täyttää (esim. viimeiset kuukatiset), koska käyntiin on vielä aikaa. Täytimme paperit osan yhdessä ja osan erikseen jo näin hyvissä ajoin. Mukana oli myös kaavake, jossa oli useita kysymyksiä siitä kuinka koemme hedelmättömyyden vaikuttavan omaan terveyteemme ja mielentilaamme. Mieheni vastausten perusteella tämä asia koskettaa häntä kuitenkin enemmän kuin on antanut minun aiemmin ymmärtää. Itse tunnustan ehkä hieman vähätelleeni hedelmällisyysongelmien vaikutuksesta psyykkeeseeni. En koe olevani sen tarpeessa, että minut laitettaisiin viikottain juoksemaan jonkun psykologin luona, vaikka rehellisten vastausten perusteella näin ehkä voisikin päätellä. Pääsääntöisesti olen kuitenkin elämänmyönteinen ja tyytyväinen ihmisolento. Onneksi ei ollut kp 1 kun papereita täyttelin, tällöin vastaukset olisivat olleet aivan eri luokkaa ja minut olisi todennäköisesti lukittu johonkin suljetulle osastolle niiden perusteella.
Kirjeessä ei sanottu mitään siitä, että mitä ensimmäinen poliklinikkakäynti pitää sisällään. Keskustellaanko siellä vain, vai tehdäänkö minullekin jo jotain tutkimuksia.. Tietämättömänä nyt jännittää ihan suunnattomasti. Mukana tullutta opusta pläräilin hieman ja siellä mainittiin vain, että ensimmäisellä käynnillä tehdään alkukartoitus aina perintötekijöitä myöden. Olen kyllä pettynyt jos muuta ei tapahdu. Aikaa käynnille pyydettiin kuitenkin varaamaan 60-75 minuuttia. Jospa se nyt meneekin niin, että tämä ensimmäinen käynti onkin pelkkää liibalaabaa ja sitten niitä oikeita tutkimuksia joudutaan odottelemaan kuukausitolkulla. Monesti harmittaa, ettei me olla rikkaita ja voida vaan hoitaa homma pois alta yksityisellä. Se todennäköisesti tapahtuisi huomattavasti nopeammin. Itseänikin ärsyttää kun huolehdin liikaa jo etukäteen.
Tänään on kp 15/(25)28-35 ja kuvittelen että ovuloin joko eilen tai toissapäivänä pelkkien kehontuntemusten perusteella. En usko raskautuneeni tälläkään kertaa (ihan vaan siitä syystä kun sitä ei ole tapahtunut noin miljoonassa edellisessäkään kierrossa), joten nyt lasken päiviä vain siihen marraskuun kahdeksanteen.
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Take a deep breath...
Elokuun loppupuolella asioin terveysasemallamme ihan muissa asioissa. Samalla hoitajalta kysäisin lapsettomuustutkimusten jonotus aikaa. "Annatko syntymäajan niin katsotaan näkyykö koneelta mitään tietoa. Muuten en kyllä osaa sanoa." Selaili tietojani ja epikriisejäni pitkän tovin ja totesi sitten; "Täänne on lääkäri kommentoinut kesäkuussa, että varmistettava potilaalta haluaako varmasti lähetteen lapsettomuustutkimuksiin." Eli toisin sanottuna mitään lähetettä ei ollut lähtenyt. Olin sitä erikseen kahteen otteeseen pyytänyt ja luottanut olevani jonossa koko kesän. Hoitajan mukaan tämän kommentin perusteella olisi jonkun kuulunut minulle soittaa ja varmistaa vielä asia (lapsettomuustutkimuksiin haluaminenhan ei tietystikään ole selvää jos potilas on lähetettä jo kaksi kertaa pyytänyt, vaan se täytyy vielä varmistaa. Tottakai.), mitä ei kuitenkaan ollut tapahtunut koko kesänä, eikä vielä nytkään jos en olisi itse tajunnut asiasta tiedustella. "No, laitetaanpa tämä tuonne omalle lääkärille ensi viikon toimistoajalle nähtäväksi. Kannattaa ehkä kuitenkin vielä loppuviikosta soittaa ja varmistaa, että tällä kertaa lähete on sitten varmasti lähtenyt." Vahingosta viisastuneena nostin luurin korvalleni seuraavan viikon perjantaina, valmiina kuulemaan kuinka lähetettä ei vieläkään ole syystä tai toisesta voitu kirjoittaa. Tällä kertaa olin kuitenkin väärässä. Lähete oli nyt vihdoin lähtenyt. Nyt sitten täytyisi vaan odotella. Siinä ei voi olla mitään vaikeaa. Odotellaan vaan, ja sitten päästään tutkimuksiin ja he kertovat meille missä mättää ja toivotaan kovasti, että ongelma on korjattavissa mahdollisimman helposti. Eihän tämä odottelu nyt kovin vaikeaa voi olla.
Olin varautunut kuukausien jonotusaikaan ja ajattelin sen alkaneen nyt vasta syyskuussa, kun lähete oli viimein lähtenyt matkaan. Ehkäpä joskus joulun jälkeen saisin kirjeen naistentautien polilta, ehkä siinä voi mennä pidempäänkin. Lääkäri oli kuitenkin kesäkuisella käynnilläni todennut, ettei hoitotakuuaika (4kk) varmaankaan koske näitä tutkimuksia, koska mitään sairautta ei ole todettu eikä oikeastaan epäilläkään. Vähintään puoli vuotta stressitöntä elämää luvassa siis. Annoin itselleni luvan hengitää, luvan elää miettimättä jatkuvasti lapsen tekoa, laskematta päiviä ja regoimatta hysteerisesti kehon jokaiseen nippaavaan tunteeseen.
Moni voisi kutsua minua rauhalliseksi tämän asian suhteen. En ole juonut greippimehuja, en punaviiniä. En ole mittaillut lämpöjä ja ovulaatiotestejäkin tein vain yhdestä kierrosta ennen lääkärille menoa, jotta voin kertoa kuitenkin ovuloivani varmasti (ainakin siinä yhdessä kierrossa). Seksielämämme ei ole mennyt pilalle, vaan on pysynyt ihanana yhteisenä lähes päivittäisenä harrastus- ja kuntoilumuotonamme miehen kanssa. Olen pyrkinyt ajattelemaan itseäni onnekkaana, koska minulla kuitenkin on maailman ihanin 5-vuotias!
Vaikka olin päättänyt relata ja olla laskematta päiviä, tiesin kuitenkin suht säännöllisen kiertoni ansiosta milloin seuraavat kuukautiseni tulisi alkaa. Kykenin odottamaan päivän tai kaksikin pidempään kuin pitempi kierto, ostamatta testejä tai edes harkitsematta sitä. Toki aina kierron loppua kohti ajatuksissani kyti pieni toivo ja haave, että jospas nyt. Kiertopäivät 2-35(pisimmän kierron mukaan) olen kyennyt ottamaan iisisti. Siitä huolimatta aina tuo kiertopäivä 1 on ollut hurjan vaikea. Kyyneleitä olen vuodattanut joka kerta ja vaikka en ole itselleni antanut lupaa toivoa tai odottaa kuukautisten alkamattomuutta, on niiden alkaminen vienyt silti jalat alta jokainen kerta. Jokaisen kp1 jälkeen lupaan ja vannon niin itselleni kuin miehellenikin, että seuraavalla kerralla en pety, mutta niin kuitenkin käy joka ikinen kerta. En vain voi sille mitään. Mies ymmärtää ja tarjoaa olkapäätään. Häntäkin harmittaa, mutta on kyennyt pitämään asian itselleen jotenkin etäisempänä kuin minä.
Olin varautunut kuukausien jonotusaikaan ja ajattelin sen alkaneen nyt vasta syyskuussa, kun lähete oli viimein lähtenyt matkaan. Ehkäpä joskus joulun jälkeen saisin kirjeen naistentautien polilta, ehkä siinä voi mennä pidempäänkin. Lääkäri oli kuitenkin kesäkuisella käynnilläni todennut, ettei hoitotakuuaika (4kk) varmaankaan koske näitä tutkimuksia, koska mitään sairautta ei ole todettu eikä oikeastaan epäilläkään. Vähintään puoli vuotta stressitöntä elämää luvassa siis. Annoin itselleni luvan hengitää, luvan elää miettimättä jatkuvasti lapsen tekoa, laskematta päiviä ja regoimatta hysteerisesti kehon jokaiseen nippaavaan tunteeseen.
Moni voisi kutsua minua rauhalliseksi tämän asian suhteen. En ole juonut greippimehuja, en punaviiniä. En ole mittaillut lämpöjä ja ovulaatiotestejäkin tein vain yhdestä kierrosta ennen lääkärille menoa, jotta voin kertoa kuitenkin ovuloivani varmasti (ainakin siinä yhdessä kierrossa). Seksielämämme ei ole mennyt pilalle, vaan on pysynyt ihanana yhteisenä lähes päivittäisenä harrastus- ja kuntoilumuotonamme miehen kanssa. Olen pyrkinyt ajattelemaan itseäni onnekkaana, koska minulla kuitenkin on maailman ihanin 5-vuotias!
Vaikka olin päättänyt relata ja olla laskematta päiviä, tiesin kuitenkin suht säännöllisen kiertoni ansiosta milloin seuraavat kuukautiseni tulisi alkaa. Kykenin odottamaan päivän tai kaksikin pidempään kuin pitempi kierto, ostamatta testejä tai edes harkitsematta sitä. Toki aina kierron loppua kohti ajatuksissani kyti pieni toivo ja haave, että jospas nyt. Kiertopäivät 2-35(pisimmän kierron mukaan) olen kyennyt ottamaan iisisti. Siitä huolimatta aina tuo kiertopäivä 1 on ollut hurjan vaikea. Kyyneleitä olen vuodattanut joka kerta ja vaikka en ole itselleni antanut lupaa toivoa tai odottaa kuukautisten alkamattomuutta, on niiden alkaminen vienyt silti jalat alta jokainen kerta. Jokaisen kp1 jälkeen lupaan ja vannon niin itselleni kuin miehellenikin, että seuraavalla kerralla en pety, mutta niin kuitenkin käy joka ikinen kerta. En vain voi sille mitään. Mies ymmärtää ja tarjoaa olkapäätään. Häntäkin harmittaa, mutta on kyennyt pitämään asian itselleen jotenkin etäisempänä kuin minä.
tiistai 4. lokakuuta 2011
Show must go on..
Päätettyämme hankkia perheenlisäystä, päätimme siis vain toteuttaa suunnitelman. Ei mielessä käynyt ollenkaan, että siinä voisi olla mitään muuta ku et nyt vaan kuksitaan ahkerasti muutama kuukausi ja vuoden kuluttua meillä on suloinen nyytti tuossa vieressä tuhisemassa... Olenhan mä jo kaksi kertaa raskautunut ja yhden suloisen poikalapsen onnellinen äiti...
Kavereiden kyselyihin, että koskas se teille se vauva tulee, vastailin ympäripyöreästi, että eiköhän se ajallaan sitten, myhäillen itsekseni, et ootappa vaan ku kolmen kuukauden päästä pamautan sulle et oon kolmannella kuulla raskaana..
No kuten jokainen joka tän blogin otsikon on lukenut tietää niin näinhän ei sitten suinkaan käynyt...
Meni yk 1 ja 2 ja 3.. Ei mitään.. toki joka kuukausi oli rinnat kipeänä ja kaikenmoisia kiinnityskipujakin tunsin ja joka kierrosta olin ihan varma, että no nyt se tärppäsi.. testejä tein lähes joka kierrosta ja aina sieltä puikahti se räikeän punainen YKSI VIIVA..
Jossain yrityskiertojen 6-9 välillä päätin vähän hengähtää ja lopettaa stressaamisen.. Mies ei suuremmin ole stressannut, aina vaan yhtä luottavaisesti toteaa, että tulee sitten kun on tullakseen.. En enää testaillut heti kp 28-29 aikana vaan odottelin kiltisti kp 31-32 jotka muuttuikin sitten kp 1:ksi ja taas säästyi rahat kun ei tarvinnutkaan testiä ostaa.. Kykenin ottamaan rennosti, testailematta turhia ja bongailematta olemattomia raskausoireita siihen saakka kunnes tajusin yritystä olevan takana se maaginen vuosi.
Jostain luin, kuinka joku oli odottanut julkiselle puolelle tutkimuksiin/hoitoihin pääsyä useita kuukausia ja hoitoja oli jatkunut jo useita vuosia ja tuloksetta.. Silloin päätin, että taidanpa heti soitella terveyskeskukseen ja varata lääkäriaikaa.. ja sen tein. Ajan sain suht nopeasti mistä olin yllättynyt ja lääkärin kanssa jutusteltua laittoi labralähetteen mulle ja miehelle ja jos ei niissä mitään poikkeavaa niin lupasi laittaa meille lähetteen polille tarkempiin tutkimuksiin. Päällimmäisenä jäi sellainen olo, että jokin mun kaavinnassa olisi kuitenkin voinut mennä pieleen, eli se selviää ultralla..
Labra tulokset tuli - ei poikkeavaa. Ei minulla, eikä miehellä. Hoitajalta vielä puhelimitse varmistin, että onhan meidän lähete lähtenyt. Sanoi, että meidän oma lääkäri on jo kesälomalla, mutta laittaa heti seuraavalla viikolla sen toiselle lääkärille toimistoajalle nähtäväksi niin kirjoittaa sen lähetteen meidän oman lääkärin puolesta.. Tutkimusaikaa jäimme odottelemaan siis tämän vuoden kesäkuussa.
Kavereiden kyselyihin, että koskas se teille se vauva tulee, vastailin ympäripyöreästi, että eiköhän se ajallaan sitten, myhäillen itsekseni, et ootappa vaan ku kolmen kuukauden päästä pamautan sulle et oon kolmannella kuulla raskaana..
No kuten jokainen joka tän blogin otsikon on lukenut tietää niin näinhän ei sitten suinkaan käynyt...
Meni yk 1 ja 2 ja 3.. Ei mitään.. toki joka kuukausi oli rinnat kipeänä ja kaikenmoisia kiinnityskipujakin tunsin ja joka kierrosta olin ihan varma, että no nyt se tärppäsi.. testejä tein lähes joka kierrosta ja aina sieltä puikahti se räikeän punainen YKSI VIIVA..
Jossain yrityskiertojen 6-9 välillä päätin vähän hengähtää ja lopettaa stressaamisen.. Mies ei suuremmin ole stressannut, aina vaan yhtä luottavaisesti toteaa, että tulee sitten kun on tullakseen.. En enää testaillut heti kp 28-29 aikana vaan odottelin kiltisti kp 31-32 jotka muuttuikin sitten kp 1:ksi ja taas säästyi rahat kun ei tarvinnutkaan testiä ostaa.. Kykenin ottamaan rennosti, testailematta turhia ja bongailematta olemattomia raskausoireita siihen saakka kunnes tajusin yritystä olevan takana se maaginen vuosi.
Jostain luin, kuinka joku oli odottanut julkiselle puolelle tutkimuksiin/hoitoihin pääsyä useita kuukausia ja hoitoja oli jatkunut jo useita vuosia ja tuloksetta.. Silloin päätin, että taidanpa heti soitella terveyskeskukseen ja varata lääkäriaikaa.. ja sen tein. Ajan sain suht nopeasti mistä olin yllättynyt ja lääkärin kanssa jutusteltua laittoi labralähetteen mulle ja miehelle ja jos ei niissä mitään poikkeavaa niin lupasi laittaa meille lähetteen polille tarkempiin tutkimuksiin. Päällimmäisenä jäi sellainen olo, että jokin mun kaavinnassa olisi kuitenkin voinut mennä pieleen, eli se selviää ultralla..
Labra tulokset tuli - ei poikkeavaa. Ei minulla, eikä miehellä. Hoitajalta vielä puhelimitse varmistin, että onhan meidän lähete lähtenyt. Sanoi, että meidän oma lääkäri on jo kesälomalla, mutta laittaa heti seuraavalla viikolla sen toiselle lääkärille toimistoajalle nähtäväksi niin kirjoittaa sen lähetteen meidän oman lääkärin puolesta.. Tutkimusaikaa jäimme odottelemaan siis tämän vuoden kesäkuussa.
Kirje
**4.10.2011; Tänään se on sitten virallista. Postiluukusta kolahti kirje naistentautien poliklinikalta. Kutsu lapsettomuustutkimuksiin.**
-----------------------
On kesäkuinen päivä vuonna 2010. Mieheni makaa sohvalla katsomassa pirrettyjä yhdessä silloin 4-vuotiaan poikani kanssa. Katselen heitä ja mietin jälleen kerran kuinka hyvä isä mieheni voisi olla. Mies aina sanoo, että poika on hänelle rakas kuin oma lapsi. Monesti olen kuitenkin huomannut epäileväni hänen sanojaan. En siksi, että epäilisin hänen rakkauttaan poikaani kohtaan vaan siksi että hänellä ei ole omia lapsia, eikä hän täten voi tietää miltä tuntuu rakastaa omaa lasta.
Illalla lapsen jo nukuttua hyvän tovin, kömmin sänkyyn peiton alle. Mies seuraa hetken kuluttua perässä ja kysyy joko kuukautiseni ovat loppuneet. Oletan hänen miettivän täytyykö seksiä siirtyä harrastamaan suihkuun vai joko se olisi turvallista (tai siis siistiä) tehdä sängyssä. Vastaan kieltävästi, jolloin mieheni kysyy milloin minä aloitan seuraavan laatan pillereitä (tietää kuukautisteni loppuvan siitä seuraavana päivänä useimmiten). Huomenna. Mies katsoo minua hetken hiljaisuuden jälkeen ja yllätyksekseni seksin sijasta kysyykin, että mitäs jos ei enää aloitettaisikaan uutta laattaa, vaan alettaisiin odottelemaan haikaralta terveisiä.
Näin syntyi päätös lapsen teosta meillä. Tokihan olimme aiheesta puhuneet useasti ja tiesimme sen tulevan pian ajankohtaiseksi. Nyt tämä tuntui sopivalta hetkeltä, koska tiesin valmistuvani ammattiini helmikuussa, eli voisin suoraan koulunpenkiltä siirtyä äitiysloman viettoon.
Päätös hankkia perheenlisäystä laittoi minut pohtimaan elämääni. Kuinka olin sitä tähän saakka elänyt, mikä muuttuisi. Mieleni kolkista huomasin normaalia useammin ajattelevani elämässä tekemiäni valintoja, erityisesti sitä yhtä - aborttia.
Kaksi päivää ennen mieheni tapaamista tein raskaudenkeskeytyksen imukaavinnalla eli kirurgisesti. Toimenpide sujui hyvin, eikä jälkikäteenkään ollut mitään komplikaatioita. Päätös ei ollut helppo, mutta ikinä en ole katunut päätöstäni tehdä niinkuin tein. Kaksi päivää toimenpiteen jälkeen oli kuitenkin oloni sellainen, että tarvitsen muuta ajateltavaa. Seinät kaatuu päälle ja televisiossakin näytetään vain onnellisia perheitä vastasyntyneidensä kanssa. Soitin hyvälle ystävälleni ja hän lupasi uhrautua näin keskellä viikkoa viemään minut tuulettumaan. Tämä kyseinen ystävä ei tiennyt mitään minulle suoritetusta toimenpiteestä tai edes siitä, että olin ollut raskaana. Suuntasimme siis illan hämärtäessä kaupungille. Päätimme käydä "yksillä" vakiopaikassamme ja siellä tapasin mieheni. Se oli rakkautta tai ainakin palavaa ihastusta heti ensi silmäyksellä ja siitä lähtien olemme olleet yhdessä <3
Uskon vakaasti, että kaikella on tarkoitus. Elämässä mikään ei tapahdu ilman että sen olisi tarkoitus johtaa johonkin muuhun, vahvistaa ihmistä tai opettaa tälle jotakin. Ehkä abortin tarkoitus oli johdattaa minut mieheni luo, antaa tahdon lujuutta ja voimaa tehdä vaikeita päätöksiä tai opettaa muistamaan pilleri joka päivä. Mene ja tiedä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)